Raamattu innostaa udmurtteja
01.04.2014
Viime marraskuussa käyttöön otettu udmurtinkielinen Raamattu ei ole jäänyt pölyttymään. Tekstin kääntäjä, isä Mihail, kertoo, että monet ihmiset ovat sanoneet lukeneensa kirjan kokonaan ja ovat nyt lukemassa sitä toista kertaa..
Uusia käyttöönottojuhlia on pidetty eri puolilla udmurttien asuma-alueita. Isä Mihailin mukaan erityisen vaikuttava oli Kukmorin alueella Tatarstanissa 20. helmikuuta pidetty juhla. Juhlapaikkana oli Nyrjan udmurttikylän kerhotalo. Nyrjan kylässä on ortodoksikirkko, jossa jumalanpalveluksia pidetään udmurtin kielellä. Pappina siellä palvelee isä Leonid.
Hyviä uutisia kirjan käytöstä on tullut myös helluntailaisilta ja baptisteilta. Jälkimmäiset saivat käyttöönsä tuhat kirjaa ja kyselevät jo uuden painoksen ottamisesta. Kirjat ovat löytäneet lukijansa myös helluntailaisten toimesta. Iževskin Filadelfia-seurakunnan evankelista Maina Sašina kertoo saaneensa ilahduttavaa palautetta erityisesti Alnašin seudun udmurteilta. Omakielinen Raamattu on kutsu Jumalan luo.
»» Kaikki uutiset