PRAASNIEKKOJEN PRAASNIEKKA

Uusi testamentti - Uuši Šana – vienankarjalaksi

Iljan päivän praasniekka 2. elokuuta on Vienan Karjalassa tärkeä kesätapahtuma, jonka uskonnolliseen pohjavireeseen karjalainen kansanperinne luontevasti liittyy. Suurimmat Iljan päivän juhlat ovat viime vuosina olleet Vuokkiniemellä. Tänä vuonna Vuokkiniemen praasniekka on merkittävä myös siitä syystä, että siellä juhlitaan kaikkien aikojen ensimmäisen vienankarjalankielisen Uuden testamentin ja sen äänitteen käyttöönottoa.

UUDEN TESTAMENTIN valmistuminen ensimmäistä kertaa on mille tahansa kansalle suuri juhlan aihe niin kielen kuin kulttuurinkin näkökulmasta. Erityisesti se on sitä karjalaisille, joiden osa idän ja lännen välissä ei ole ollut helppo. Oman kielenkään käyttö ei aina ole ollut itsestään selvä asia. Jyskyjärveläisellä Helmi Koršunovalla on tästä kipeät kokemukset. Toimiessaan kyläkoulun rehtorina hän joutui neuvostoaikana kieltämään lapsilta karjalan puhumisen. Karjala sai olla vain kotikieli, koulussa oli puhuttava venäjää. 1990-luvun alussa kieliasioihin tuli uusi käänne, ja Koršunovakin sai aloittaa karjalan opettamisen lapsille. Tieto Uudesta testamentista ilahduttaa kokenutta pedagogia. "Jumalan Sanaa pitää olla omalla kielellä!" hän vakaasti toteaa.

KALEVALASSA vuosia pappistointa hoitanut, sittemmin Viteleen siirtynyt isä Puavil kiinnostui karjalan kielestä 13–14-vuotiaana koulupoikana. Omat vanhemmat puhuivat hänelle venäjää, mutta isovanhempien luona Puavil kuuli karjalaa ja pyysi ukkiansa opettamaan sitä hänelle. Ukki ei ollenkaan innostunut tehtävästä, sillä hän pelkäsi asiasta koituvan pojalle vaikeuksia. Puavil ei kuitenkaan antanut periksi, vaan otti vihkon ja alkoi kirjoittaa siihen ukilta kuulemiaan sanoja ja opetella niitä. Alku oli vaikeaa, mutta vähin erin taito karttui. Innostuskin kasvoi, niin että vuonna 1993 hän kirjoittautui Petroskoin yliopistoon opiskelemaan karjalan kieltä.

Kun isä Puavil aloitti työnsä Kalevalassa, kirkkokansa oli hämmästyksen lyömä: voiko olla totta, että pappi puhuu karjalaa! Ihmetys muuttui pian iloksi. Karjalaiset rakastavat isä Puavilia, jolle saa ripittäytyä omalla kielellä ja joka voi suorittaa pyhät toimitukset, vihkimiset, kasteet ja hautaamiset, karjalaksi. Ja kirkossakin saa nyt kuulla karjalaksi evankeliumitekstejä, rukouksia ja sananselitystä.

"UUDEN TESTAMENTIN saaminen on meille tärkeä asia", sanoo Tatjana Kirijeva Uhtuan evankelisluterilaisesta seurakunnasta. "Ilman omakielistä Sanaa on ollut vaikea toimia." Nuorison keskuudessa kiinnostus omaa kieltä kohtaan on lisääntynyt. "Minun ikäpolveni ei tarvitse arkailla karjalan puhumista. Voimme rohkeasti oppia ja opiskella sitä", toteaa Petroskoin yliopistosta opettajaksi valmistuva Mari.

Raamattuäänitteet kiinnostavat sekä nuorta että varttunutta väkeä. "Vaikka ihminen puhuisi tosi hyvin karjalaa, hänen voi olla vaikea lukea sitä, jos hän ei ole tottunut latinalaisiin kirjaimiin, joilla kieltämme kirjoitetaan. Sen vuoksi äänitteet ovat mainio keino kuulla ja oppia Sanaa. Niitä voimme käyttää myös kouluissa ja päiväkodeissa", pohdiskelee karjalankielisen päiväkodin opettaja Jelena Gritsenko.

Saakoon tämä kirja, Uuši Šana, tuoda suuren siunauksen heimolaisillemme Karjalan laulumailla!