Mordvalaiset
Mordvalaiset, joita vuoden 2002 tietojen mukaan on 844 500, ovat suurin Venäjän suomensukuisista kansoista ja unkarilaisten ja suomalaisten jälkeen he ovat kolmanneksi suurin suomalais-ugrilainen kansa. Mordvalaisten tasavalta on nimeltään Mordovia, ja sen pääkaupunki on Saransk. 67,1 % mordvalaisista puhuu mordvaa äidinkielenään. Nimikkotasavallassaan mordvalaisista asuu vain n. 27,2 %. Heitä asuu lisäksi Baškortostanissa, Tatarstanissa, Tšuvassian, Samaran, Penzan, Uljanovskin ja Nizni-Novgorodin alueilla sekä Keski-Aasiassa, Siperiassa ja Venäjän Kaukoidässä. Mordvalaisilla on kaksi kirjakieltä, ersä ja mokša. Molempia kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla.
Jo 1600-luvulla mordvalaiset jäivät vähemmistöksi kotiseudullaan. Heistä oli edellisellä vuosisadalla tullut Venäjän alamaisia, ja he alkoivat muuttaa suurin joukoin itään pakoon tsaarinvallan rasitteita, veroja ja maan pakkoluovutuksia.
Mordvalaiset tunnustavat ortodoksista uskoa. Evankelisia uskovia on jäseninä venäläisissä seurakunnissa ja Saranskin protestanttisessa mordvalaisseurakunnassa.
Mordvalaiset ovat kuuluisia kädentaidoistaan. Tsaarinvallan aikoina mordvalaisnaisia pyydettiin Venäjän luostareihin tekemään kaikkein hienoimpia kirjailutöitä, ja miehet tunnettiin kautta maan taitavina puuseppinä. Mordvalaisnaisten kansallispuvut kertovat paitsi käsityötaidosta, myös kehittyneestä kauneusaistista. Maailmankuulu kuvanveistäjä Stepan Ersä on tunnetuimpia kansansa edustajia.
Käännöstilanne:
ErsämordvaMokšamordva
Artikkelit sivustolla
» Olga oman kansansa asialla» Pastori Aleksei Aljoškinin tervehdys Mordvan seurakunnasta
» Äidinkielellä Sana avautuu
» Uutisia Mordvasta
» Mokšankielisen Uuden testamentin painatus lähestyy
» Psalmien kirja ersämordvaksi
» Paavalin kirjeet kääntyvät mokšamordvaksi
» Marian terveiset (mokša)
» Sanaa sydämen kielellä (mokša)
» Raamatunkääntäjän mietteitä (ersä)